Sarvia ja euforbiaa

Toinen fondini; kopio ja suurennos Akseli Gallen-Kallelan maalauksesta Sarvikuono ja euforbiapuita on valmistunut. Ja tämän tein vielä vapaaehtoisesti!

Lopputulokseen olen paljon tyytyväisempi kuin olin Keiteleeseen. Tällä kertaa tekniikka olikin jo tuttu, en ottanut niin paljoa stressiä koko hommasta, ja maalauksessa käytin apuna siimoja.

Mutkia matkaan toi oma perfektionistisuus ja kankaan kuprulle meneminen, mutta muuten työ sujui. Koko hommaan kuvan valitsemisesta suureen fondiin meni parisen viikkoa. Kokoa maalaukselle tuli 200x242cm, eli tämä on hieman isompi kuin edellinen fondini.


Työprosessi oli sama kuin edellisessäkin fondissa: läpipiirto, vesiväriluonnos, värien sekoittelu, 1x1m fondi ja sitten lopullinen fondi.

Vesiväriluonnoksen tein tällä kertaa paperille johon olin jo piirtänyt rajat valmiiksi. En taaskaan viitsinyt kauhean kauaa käyttää aikaa tähän, vaan iskin jotain oikean sävyisiä värejä suunnilleen oikeille kohdille ja menin sitten sekoittelemaan värejä. En kuitenkaan halunnut skipata kokonaan vesiväriluonnosta, sillä kyllähän siinä tutustuu kuvaan paremmin vaikken minäkään sitä kärsimättömänä ihmisenä tee kunnolla.

Tällä kertaa kehtaan jopa laittaa vesiväriteoksesta kuvan tänne netin ihmeelliseen maailmaan, vaikkei se mikään mestariteos olekaan.

Seuraavaksi sitten värien sekoittelua. Olin ihan ihmeissäni siitä, kuinka helppoa kaikki värit oli löytää.  Kukkuloiden siniseen en tarvinnut kuin yhtä pastaa! Tietysti vihreät ja ruskeat tuottivat edelleen päänvaivaa, niistä on aina vaikeaa saada luonnollisen värisiä.

1x1m teokseen päätin tällä kertaa tehdä koko kuvan. En jaksanut tehdä apuviivoja tai laittaa siimoja tähän harjoitukseen, koska "sehän on vain harjoitus". Ihan kiva siitä tuli, sarvikuono vain näyttää pieneltä pahkasialta.

Kuvassa näkyvät myös uudet upeat turvakenkäni. Kyllä, turvakengät!

Sitten ison fondin maalaukseen. Vauhtiani hidasti tosissaan kankaan löystyminen tai kuprulle meneminen tai jokin pohjamaalauksen jälkeen, joten kangas piti kiristää uudelleen. (Olimme tehneet uuden fondipohjan edellisenä päivänä, ehkä siinä oli liikaa vettä?) Mutta mutta, kiristämisestä huolimatta, kuten kuvassa näkyy, kankaaseen jäi hieman kupruja. Tässä vaiheessa olin maalannut siis taustan ja pilvet, ja kuten näkyy, hahmotellut kukkulat. Halusin tällä kertaa että kaikki menee oikeasti omalle paikalleen, joten, kuten sanottu, käytin apuna siimoja ja liitua. Ja auttoihan se, kummasti.

Kohta oli kaikki paikoillaan paitsi sarvikuono. Uskoin sen olevan vaikein kohta maalauksessa, ja olihan se, mutta en ottanut turhaa stressiä asiasta. Suhtauduin asiaan samalla tavalla kuin kylmään järveen hyppäämiseen: hyppää ensin, mieti sitten. Aloin maalaamaan ennenkuin aloin miettimään liikaa.

Ja sarvikuonostahan tuli sarvikuonon näköinen. Nyt vain seuraavan fondin kimppuun...

Laatikoita ja kivijäljiltelmiä

Uusi vuosi 2015 aloitettiin testaamalla kahdenlaista eri liitosmenetelmää ja harjoittelemalla kivijäljitelmien tekoa. Omat laatikkoni olivat valmiina varmaankin jo noin kuukausi sitten, mutta en ole kirjoittanut niistä blogiin mitään, koska en ole jaksanut tapella hitaan nettiyhteyteni kanssa. Mutta, asiaan...

Harjoittelimme kahta eri liitosmenetelmää laatikoiden kanssa: toinen kiinnitettiin vanhoilla tutuilla ruuveilla ja liimalla, toinen uudella tuttavuudella; Lamelloilla.

Laatikot odottamassa pohjamaalausta

Lamelloiden kanssa tekeminen oli omasta mielestäni paljon vaivalloisempaa: työssä joutui käyttämään käsijyrsintä, mikä tarkoittaa kaikenlaista mukavaa mittailua ja säätelyä, purua naamalla ja liukasta puupölyn peittämää lattiaa. Eli ensin jyrsittiin Lamelloile sopivat kolot levyihin, sitten liimaa koloihin ja liitoskohtiin muutenkin, lamellot paikalleen, puulevyt paikalleen, ja sitten pari kehyspuristinta nopeasti laatikon ympärille toivoen ettei koko homma ehdi hajota/kuivua ennen kuin ne ovat paikoillaan ja ristimitta tarkistettu. Toimintaperiaatteena on se, et lamello koloon päästyään turpoaa liimasta, ja näin liima ja turvonnut puunpalanen pitävät yhteistoimin kappaleet kiinni toisissaan. 

Ruuveilla kiinnitys oli paljon helpompaa, vaikka ruuvien päälle pitikin laittaa kittiä.

Ennen pintakäsittylyä laatikot maalattiin valkoisiksi.

Pihtiputaan liuskekivi

 Pihtiputaan liuskekivi

Saimme itse valita kivilajit joita lähdimme jäljittelemään. Itse valitsin ensimmäiseksi pihtiputaan liuskekiven: helppoa ja simppeliä. Ja niinhän se olikin... 

Ensimmäinen harjoitus

Onnistuin omasta mielestäni jäljittelemään kiveä hyvin jo ensimmäisellä harjoituskerralla. Päätin lähteä heti maalaamaan oikeaa laatikkoa. Maalasin laatikon ensin vaalean keltaiseksi, minkä jälkeen tein kuvioinnin mustalla. 

Kuvioinnin tein vetämällä ensin reilusti todella löysää mustaa maalia pinnalle siveltimellä satunnaisesti suorina samansuuntaisina viivoina. Sitten levitin maalin taipuisalla muovilastalla vetelemällä sitä edestakaisin viivojen suuntaisesti. Lisäuria tein samaisen muovilastan kulmalla maalin hieman kuivuttua, edelleen samaan suuntaan.

Jokainen pinta näytti prosessin lopulla juuri siltä miltä pitikin, mutta olin valinnut väärän kivilajin kyseiseen projektiin. Vaikka yhtä sivua katsoessa puu näytti liuskekiveltä, koko kokonaisuutta katsoessa laatikko näytti vain huonosti maalatulta. Päätin siis maalata jonkin toisen kivilajin liuskekiven sijaan.

Spektroliitti

Spektroliitti

Spektroliitti ei ottanut liuskekiven paikkaa, mutta esittelen sen toisena, koska maalasinkin sen ennen liuskekiven uudelleenmaalausta. 

Tekniikkanani oli löysän mustan maalin levittäminen koko pinnalle, minkä päälle sitten heittelin ja painelin elmukelmua saadakseni haluttuja kuvioita. Sitten tein siveltimellä hieman erikokoisia sinisiä täpliä. Lopputulos oli ihan okei, mutta kaipasi vielä jotain...

Se näytti ehkä hieman tylsältä.

Päätin siis tehdä muutaman viirun ja täplän valkoisella maalilla käyttämällä sientä, lisäämällä joihinkin kohtiin mustaa, ja pehmentämällä sinisen ja mustan rajaa.

Pienen korjailun jälkeen olen tyytyväinen lopputulokseen. Kuva ei tee sille kunniaa, mutta luonnossa se näyttää melkein kiveltä. 

Kivilaji, joka korvasi liuskekiven

En nyt vain millään muista mikä tämän kivilajin nimi oli, mutta tuolta se näytti. 

Yritin ensin  jäljitellä sitä siveltimellä: ei onnistunut. Mihin siis turvauduin? Spektroliitin pelastaneeseen sieneen. Ja sillähän lähti. Tässä lajissa olikin neljää eri väriä. Ensin taputtelin sienellä hieman valkoista sinne tänne, sitten hieman punertavan oranssia sinne tänne, sitten vallitsevaa väriä, vaaleampaa oranssia, melkein kaikkialle, ja päälle mustaa. Siitä tulikin varmaan kaikista kivoin laatikko.

 Sisäkulmat eivät onnistuneet niin hyvin, koska sienellä ei mahtunut tekemään kuvioita niihin, ja jouduin turvautumaan siveltimeen. Viereisessä kuvassa näkyy pintakäsitelty laatikko ja hieman työvälineitä ja huono harjoitus.

Sitten vielä kuva valmiista laatikoista päällekkäin... Jokainen teki näitä kaksi, ja niistä tehdään vielä jossakin vaiheessa kevättä hyllykkö kuulosuojaimille.

Näinpä niin

Sketchup- ja Pixlr-harjoittelua tunnilla...

Pan's Labyrinth

Hyi että, vieläkin saan kylmiä väreitä kun vain mietinkin tätä elokuvaa. Salaisia kansioita katsoin jo kun olin 12, Quentin Tarantinon elokuvia pystyn katsomaan ilman painajaisia. Mutta tälläiset elokuvat... En tiedä miten sen selittäisi, elokuvat jotka vaikuttavat niin viattomilta, mutta sitten niissä onkin ällöjä isoja sammakkoja, silmättömiä tyyppejä ja rumia vuohia... Minä, 20-vuotias jota Kellopeli Appelsiinissa järkytti eniten kirjailijan vaimon kamala punainen haalariasu, en häpeä myöntää että näin painajaista siitä vuohesta, vaikka sehän osoittautuikin ihan hyväksi tyypiksi. Mutta miettikää jos sellainen hiippailisi teidän huoneeseen kun nukutte? Yääähäyäyää! Mutta, sitten asiaan...

Pan's Labyrinth on Guillermo del Toron ohjaama fantasiaelokuva vuodelta 2006. Elokuva on mielestäni visuaalisesti todella upea. Tämän pystyin toteamaan jo heti elokuvan alettua: Ofelian ääni kertoo tarinaa ja kuvaruudulla näkyy jokin ihmeellinen kivinen torni-kaupunki-spiraali-homma. En tiedä oliko tämä "homma" rakennettu oikeasti jonnekkin, vai tietokoneella tehty, mutta teki vaikutuksen.  Hyvä alku lavasteiden analysoimiseen.

Labyrintti


Labyrintti yllätti. Ei siksi ettei se olisi ollut hieno, vaan siksi, ettei sitä näytetty ihan kauheasti. Osa tapahtumista sijoittui sinne, mutta sitä ei kuitenkaan näytetty, jos ymmärrätte mitä tarkoitan. Mutta ne kohdat joita näytettiin... hienoja. Jos en tietäisi, että ne on rakennettu vain elokuvaa varten, luulisin varmaan että ne ovat oikeasti olemassa. "Vuohipaikka", niinkuin kutsun sitä, eli se paikka missä fauni hengailee, oli erityisen hieno. Olisi ihan mukavaa tietää oliko se rakennettu studioon vai jonnekkin metsään, koska maa ainakin näytti aidolta. Jos joskus itse pystyn rakentamaan samanlaisia lavasteita... En tiedä, olen ylpeä? Eihän tällä hommalla rikkaaksi tulla vaikka olisi kuinka hyvä...

Puu



Sammakko-puu oli rakennettu vain elokuvaa varten, sekä ulkopuoli että sisäpuoli, tietysti. Aidolta puulta näytti ulkoapäin. Sanon taas kerran sen, mitä tunnun sanovan täällä usein: olisi kiva tietää miten se on saatu näyttämään siltä. Puun sisäpuolesta en oikein osaa sanoa mitään muuta kuin, hyi hyi hyi hyi. Limaa, ötököitä, jättimäinen ällö sammakko... hyi. Ehkä sekin kertoo jotain lavastuksen onnistumisesta, saa katsojan sanomaan hyi?

Silmättömän ukon luola


Kun en keskittynyt silmättömän ukon ällöttävyyteen, lavastus teki taas kerran vaikutuksen. Pylväät, ruoka, maalaukset seinillä... Ainakin siis oletan ettei ruoka ollut aitoa, eli jos ei ollut, niin hyvää työtä....

Nyt on pakko siirtyä muihin hommiin, etten tänään taas näe painajaisia vuohista.

Back to the Future

Back to the Future - Paluu tulevaisuuteen on Robert Zemeckisin kirjoittama ja ohjaama elokuva vuodelta 1985.

Lavastukseltaan ja tarpeistoltaan elokuva on upea, ja yksityiskohtiin on panostettu. Docin asunto, keskusaukio, erot 1950- ja 1980-lukujen välillä... Upeaa. En ikänä kyllä löydä tällä hetkellä mitään pahaa sanottavaa lavastuksesta.... On paljon helpompaa kritisoida kuin ylistää, ja se on paljon kiinnostavampaakin niin lukijalle kuin kirjoittajalle. Mutta tämä onkin elokuva josta pidän, ja pelkään myös että jos lähden ylianalysoimaan kaikkea DeLoreanista kellotorniin, pilaan elokuvanautinnon itseltäni.

Joten yhteenvetona: hieno elokuva, hieno lavastus, vikojakin varmasti löytyy, mutta en lähde etsimään niitä.

Tällästä

Tämän päivän tunneilla harjoiteltiin photoshopin käyttöä... Kaikkea vihreää en nyt jostain syystä saanut pois jaloista...