Analyyseja(?)

Sunnuntai... Mitä siis tekisi?

Nukkuisi univelat pois? Nukuin juuri 14 tuntia putkeen... Katsoisi telkkaria? Olen katsonut  juuri Mustan Kyyn kaudet läpi sadatta kertaa... Lähtisi kävelylle? Kävelin juuri 5 kilometria kotiin kaverin luota, kun auto on hajonnut ja taksi maksaa...Leikkisi pikku Edmund-hamsterin kanssa? Se vietiin juuri eilen pois remontin takia ja viettää muutaman kuukauden Lohjalla...

Ei jää muuta vaihtoehtoa kuin tehä kouluhommia. Tai siivota. Mutta kouluhommat häiritsevät tällä hetkellä mieltä enemmän. "Analyysit tekemättä, teen ne kohta, teen ne kohta, teen ne huomenna, teen ne viikonloppuna...." Edelleenkään en ole muistanut ottaa muistiinpanoja elokuvista koululta mukaan, joten toivottavasti en unohda kirjoittaa mitään tärkeää... Voihan niitä sitten muokata myöhemmin.

Tässä ne kaikki analyysit tulee sitten samaan postaukseen, koska laiskottaa.

Blade Runner (1982)

Kyseessä on siis Ridley Scottin ohjaama scifi-elokuva, joka perustuu Philip K. Dickin kirjaan Do Androids Dream of Electric Sheep? Elokuvasta on ainakin neljä eri versiota, ja viides kai tulossa jos huhuihin on uskomista, ja suunnitteilla on myös jatko-osa. Koululle muiden katsottavaksi ja analysoitavaksi vein The Final Cut version, joka ei nyt kai olekkaan final cut kun on vielä yksi tulossa? Olisikohan se sitten The Penultimate Cut? Mene ja tiedä, mutta taas siirryin asiasta mursuun...

Kun ottaa huomioon kuinka kauan aikaa sitten elokuva on tehty, niin onhan nuo lavasteet aika muikeat. Osa lavasteista näytti suhteellisen kömpelöiltä, kuten paksut pyöreät pylväät, mutta ei häiritsevissä määrin. Täytyy ottaa kuitenkin huomioon sen ajan erilaiset TVt yms yms... Autot näyttivät leluilta, mutta ei sekään itseäni ihan kauheasti häirinnyt. Lopun tappelukohtauksessa on kai käytetty fondia, kun viimeinen elossa oleva replikantti työntää kätensä ja päänsä seinän läpi, mutta fondi ei kuitenkaan näytä kankaalta...

Mun kaveripiirissä tämä elokuva on aika suosittu, mutta itseni mielestä se on vain ihan ok. Kirja on aina parempi.

Tässä vielä aiheeseen liittyvä linkki.

Moulin Rouge! (2001)

Sitten siirryttiin Blade Runnerin sateisesta maailmasta Pariisin kaduille...

Päällimäinen tunne elokuvan jälkeen oli ärsytys: olisiko muka ollut niin vaikeaa kirjoittaa elokuvalle omia kappaleita? Tai palkata joku kirjoittamaan alkuperäisiä kappaleita? Laulut otti päähän...

Mutta elefantti oli hieno. Pienoismallit oli hienoja. Lavasteet oli muutenkin hienoja. Nicole Kidman oli ärsyttävä, vaikka on yleensä ihan siedettävä. Oliko pakko kokoajan päästää jotain ihme kiekaisuja? 

West Side Story (1961)

Vihaan Romeota ja Juliaa. Siis todellakin vihaan. Ärsyttävin Shakespearen kaikista näytelmistä. Jotenkin sääli että se on juuri se, jonka ihmiset parhaiten muistaa. Romeo ja Julia ei itseasiassa ole rakkaustarina, vaan tarina kahdesta suvusta jotka tappelevat ja sen vaikutuksesta, mutta rakkaustarinana se tunnetaan... Anteeksi pieni vuodatus, mutta liittyi tavallaan asiaan; West Side Story on Romeo ja Julia New Yorkissa.

Tapahtumat sijoittuivat aikalailla samalle kadunpätkälle, jota muuteltiin aina välillä hieman jollakin tavalla. Tykkäsin vanhoista rautakaiteista ja tiiliseinistä. Myös ovista tehty muuri oli aika kiva, mutta en oikein ymmärtänyt mitä sellainen teki keskellä New Yorkia... Myös katto jolla puertoricolaiset (?) hengasivat oli aika kiva, ja taustalla olevat fondit olivat hienoja.

Labyrinth (1986)

Olen tämän elokuvan fani nyt. En sen takia, että se olisi hyvä elokuva, vaan sen takia että lavasteet olivat niin upeat. Elokuva kokonaisuudessaan oli niin huono että naurattaa, ja oli huonoudessaan suuri nautinto katsoa.

Erityisesti lavasteista jäi mieleen nuket, tietysti. Nukkeja oli varmaankin yhteensä reilusti yli 100. Tietokoneanimaatioilla ei vaan saa samaa efektiä kuin hyvin tehdyillä nukeilla (olen pahoillani jos joku on eri mieltä. Tälläinen ihminen ei ole varmaan nähnyt todella hyvin tehtyä nukkea). Muita vaikuttavia asioita oli muun muassa kohtaus, jossa päähenkilö on juuri saapunut labyrinttiin ja mato näyttää hänelle tietä. Mato ensinnäkin oli todella söppänä, mutta sitten päähenkilö ikäänkuin näyttää kävelen päin seinää, mutta ei sitten kävelekkään. Kyseessä ei ole siis todella huono tietokoneanimaatio kävelystä seinän läpi, vaan yhden seinän takana on toinen seinä joka sulautuu täydellisesti edessä olevaan seinään. En osaa selittää asiaa sen paremmin, se täytyy itse nähdä. Teki vaikutuksen, ja teki vielä toisellakin katselukerralla, vaikka tiesikin jo mitä tulee tapahtumaan.

Vastapainona todella hyville lavasteille oli vielä todella huonojakin lavasteita. Rahaa oli selvästi säästetty joissakin asioissa, kuten fondeissa. Mutta edelleen täytyy muistaa että 80-luvulla televisiot eivät olleet niin tarkkoja jne...

Sweeney Todd: Fleet Streetin paholaisparturi (2007)

Tim Burtonin ohjaama musikaaliin perustuva elokuva, Tim Burtonille tutulla näyttelijäkaartilla. Ei ollut ihan sellainen elokuva jonka katsoisin vapaa-ajalla tai vapaaehtoisesti, mutta menihän se. Ja oli hienoja tiiliseiniä ja katuja.

Tämän enempää en oikeastaan muista elokuvasta piirakoiden lisäksi, väsytti kamalasti ja aivot otti lomaa hetkeksi...

Time Bandits (1981)

Lapsuudesta tuttu elokuva. Edelleen ihan nautittava elokuvakokemus. Hieman puuduttavampi kuin muistin, mutta edelleen nauratti.

Nyt katsoessani elokuvaa katsoakseni lavasteita huomasin monia kivoja juttuja, kuten liikkuvan seinän ihan elokuvan alussa ja suuret lelut loppukohtauksessa, Nukketeatterin lavasteet lavasteiden sisällä oli myös aika kivan keinotekoisia. :)

Viivoja, pakopisteitä ja tiiltä

Kolmas fondi on valmistunut!

Oikeastaan se valmistui jo viime viikon tiistaina, mutta olen laiska enkä ole jaksanut päivittää mitään blogiin... Nyt pääsiäisloman alettua piristyin henkisesti eikä kouluhommat tunnu niin pakkopuulta. Piti myös kirjoittaa puhtaaksi kuusi elokuvalavasteanalyysia, mutta muistiinpanot unohtuivat työhousujen taskuun... C'est la vie, katsotaan loman jälkeen uudelleen jos saisi jostain inspistä kirjoittaa...

Mutta, asiaan. Työprosessi on jälleen melkein sama kuin Keitele ja Sarvikuono ja euforbiapuita maalauksien huonoissa kopioissa: kuvan valitseminen, läpipiirto, värien etsintä, pienempi harjoitus, kankaan ompelu, pingottaminen, maalaminen. Vesiväreillä leikkimisen skippasin tällä kertaa...

Valmista!

Tässä toisessa pakollisessa fondissa piti harjoitella viivaperspektiivin maalaamista ja pakopisteen käyttöä, eli katumaisemalla mentiin samalla tavoin kuin kaikki luokkakaverini. Oma henkilökohtainen vaatimus kuvalta oli se, että siinä olisi mahdollisimman vähän sinistä. Päädyin siis kuvaan, joka on otettu Norwichin Princes Street-nimisellä kadulla (piti etsiä katua googlen streetviewstä myöhemmin, kuva oli sen verran huonolaatuinen...). Eli sinisen värin sijaan sain vanhan englantilaisen mukulakivikadun, jolla on kylttejä, pieni mäki, pieniä ikkunoita, kattoikkunoita, pieniä yksityiskohtia ja tiiliseiniä. Kannattiko? Kannatti!

Anti olla...

Valmiille fondille tuli korkeutta 194 cm ja leveyttä 255 cm, eli taas pikkiriikkisen isompi kuin edellinen. Siis oikeasti vain muutaman sentin isompi, en ole sarkastinen. Viivaperspektiivin käyttö maalauksessa tuntui todella paljon vaikeammalta kuin maiseman maalaus. Jokaisen viivan piti mennä juuri oikeaan suuntaan, tai muuten meni koko homma täysin plörinäksi.

Mainitsinkin jo aiemmin että skippasin vesivärihomman tällä kertaa, ja melkein skippasin 1x1m "fondin" tekemisen, mutta onneksi en! Suorien viivojen piirtäminen ja pakopisteen käyttö on yllättävän hankalaa, vaikka apuna olisikin jättikokoinen viivotin.

Jossain vaiheessa meni hermo harjoitteluun, kun se vei niin paljon aikaa ja kun se oli niin pieni ja siihen olisi pitänyt tehdä niin paljon yksityiskohtia ja korjata tuo ja blaa blaa,.. Eli jossakin vaiheessa vain sutaisin jotain suunnilleen oikean väristä maalia suunnilleen oikeaan kohtaan ja siirryin isompaan kankaaseen. Parempi että menee hermo sitten vasta sen kanssa.

"Valmis" talo ja keskeneräinen tiiliseinä

Ja niin se maalaus sitten lähti käyntiin... Apuna oli taas siimoilla tehdyt ruudut ja liidut, ja niiden lisäksi käytössäni oli hiomatuki, jota käytin viivottimena. Käytin melkein kokonaisen päivän vain kuvan hahmottelemiseen kankaalle liidulla. Ensimmäisenä päivänä kerkesin myös maalamaan keskiosan kuvasta (maalasin ensin takimmaiset hommat ja siirryin siitä sitten "eteenpäin", aivan kuten edellisissäkin fondeissa). Bussissa pohdiskelin sitä, miten saan maalattua parhaimman mahdollisen tiiliseinän... Tasaisia ruutuja on yllättävän vaikeaa tehdä siveltimellä. Jossakin vaiheessa, varmaankin yöllä kun en saanut unta, valaistuin: vaahtomuovi. Tuli aika pöllö olo, sehän oli niin itsestäänselvä juttu. Vaahtomuovista neliön muotoinen pala ja tadaa! Ja hyvähän siitä tuli.

Kuva alkoi muodostua... Tiiliseinä oli melkein valmis, talot saivat muotoja, muuri kasveja, seinät viivoja, mukulakivikatu.... mukulakiviä.

Keskimmäinen tiilitalo oli mielestäni jo valmis, mutta ei näyttänyt hyvältä. Teki melkein mieli vetää valkoista päälle ja maalata se uusiksi. Olin kuitenkin käyttänyt siihen jo muutaman tunnin kallisarvoista aikaani, joten luovutin vain vähän. Tiililtä se ei näyttänyt, enkä uskonut että siltä se tulisikaan näyttämään, joten päätin vetää päälle punaista, enkä edes yrittää tehdä siitä tiilitalon näköistä. Kaduin kuitenkin heti, ja pyyhin maalin paperilla pois: alla oleva "tiilikuvio" jäi näkyviin, mutta väri oli tasaisempi. Täydellistä!

Lisäilin hieman yksityiskohtia, tasoittelin värejä, tein mukulakivikadusta suhruisemman jne...Kohta maalaus näyttikin melkein valmiilta. Savupiippuihin ja muutamaan muuhun yksityiskohtaan en ollut tyytyväinen (enkä ole vieläkään), mutta yritin kuitenkin korjailla niitä parhaani mukaan...

Viimeiset viimeistelyt...

Alkoi jo mennä hermo. Vihasin viivoja, Ja ikkunoita. Mukulakivet ja tiilet oli ihan kivoja. Maalaus julistettiin valmiiksi. Viimeistelin vielä leikkaamalla reunat pois ja kiinnittämällä rimat ylös ja alas. Sainkin sitten samantien siirtyä seuraavaan hommaan...

Maalauksen loputtua tuli hieman tyhjä olo: ei enää yhtään pakollista fondia...